Kohta se on taas

joka vuosi se on

kipeästi satuttavana

päivä päivien joukossa,

jolloin sisimmän haavat särkevät.

Ei ruusua, korttia, halausta,

viestiä, soittoa, vierailua.

Vain syvällä sydämessä

painava tietoisuus:

Olen minäkin - tai olen ollut

ä i t i.

Tänä kiitosten, kakkukahvien

ja ruusujen kyllästämänä päivänä

kodin täyttää lapsen poissaolon

musertava läsnäolo.

"Vain sydän äidin, tunnet sen,

niin hellä on ja lämpöinen.."

laulaa heleä-ääninen lapsi radiossa

ja minä itken.

Itken kaikkien niiden äitien kanssa,

jotka ovat särkyneet vanhemmuudessaan

tavalla ja toisella, mistä syystä tahansa.

Itken unohdettujen, yksinäisten,

kaipaavien äitien ja isoäitien kanssa,

jotka kantavat sydämessään

ikäväänsä, yksin.

Kuitenkin

on meille kaikille kevät,

leskenlehdet ja valkovuokot,

auringon lämpö ja lintujen konsertti.

Kuitenkin

on meille kaikille Taivaan Isä,

joka on Rakkaus.

Hän sanoo tänäänkin:

- En minä jätä teitä orvoiksi,

vaan tulen teidän luoksenne  (Joh.14:18).

Virpi Tammelin, 2005