Täysi lupaus

Puolivälissä tammikuuta

aamulla

puolikas kuu

pilkistää,

heijastaa lainavaloa.

Metsänrajan yläpuolella

väreilee

siniharmaa taivas,

enteilee

talviauringon nousua.

Lupaus!

Lupaus se on,

tämä siniharmaa

aamulla puoli kahdeksan

puolivälissä tammikuuta.

Täysi lupaus aamu aamulta

kasvavasta valosta.

Eikö katseeni jo noussut maasta!

Eivätkö askeleeni ilostuneet!

Pirjo Vahtola

Koti

Vanhaa Vaasantietä

Lylystä Tampereelle;

kymmenen muuttoa

vuosia sadasta viidennes

ja mies.

Tampereelta länsirannikon

karhukaupunkiin;

kolmenkympin kriisi

kolme lasta,

virka ja mies.

Porista Turkkuseen,

ei takaisin Tampereelle?

Tottui siihenkin - aikanaan.

Muutettiin Kaarinaan;

kolme nuorta,

pappi ja mies.

Nyt neljästoista koti

metsän kupeessa

pellon kainalossa.

On se koti, se vasta onkin;

vuosia sadasta yli puolet,

lapset lähteneet,

koira kuollut.

Täällä me asumme,

kotona;

mies ja minä.

Pitkänperjantain ja

pääsiäisen välissä

lankalauantai:

odotus,

kuoleman kalpeus.

Viimainen tuuli Jeesuksen haudassa,

vain käärinliinat liikahtavat,

kivi ei

ja käsi on kylmä.

Minun sydämeni kuin kivi,

minunkin käteni kylmä.

Anna aamun tulla, Jumala,

enkelin lentää,

kiven vieriä

käden lämmitä.

Tee ihmeesi, Jumala,

herätä

kukat tuoksumaan

linnut laulamaan

aurinko tanssimaan.

Nosta Jeesus haudasta!

Niin minunkin sydämeni elää,

käteni on lämmin,

tuuli soittaa ylösnousemuksen laulua.

Puen sen päälleni

stolassa ja kasukassa.

Väri ja tiimalasi

muistuttavat                   

                    että en ole aina,

                    että siksi on tärkeää

tutkia

                    tärkeysjärjestystä.

Katselen väriä

saarnatuolin kirjaliinassa,

ehtoollisvälineiden päällä.

Tartun siihen ja teen työni.

Seitsemän viikon aikana

väri menee sisälleni

virsissä ja psalmeissa

viinissä ja rukouksissa

tuoksuissa ja leivässä.

Kiirastorstai-iltana värikin riisutaan,

kaikki viedään pois.

”Herra, en kai se ole minä?”

Mustiin verhotulla alttarilla

palaa vain

yksin jätetyn Kristuksen kynttilä.

Runotorstain teemana 09.04.09 violetti

Siankärsämö kukkii

marraskuussa.

Valaisee himmeästi hämärässä aamussa,

loistaa sitkeästi kuolevassa ruohossa.

Vasta kunnon pakkaset sen vievät.

Onhan sillekin luvattu

uusi elämä,

uusi varsi

kevään ylösnousemuksessa.

Onhan minullekin luvattu

uusi elämä,

uusi varsi

ruumiin ylösnousemuksessa.

Tässä toivossa kuljen

marraskuun pimeässä aamussa.

Päivän aavistuksen valjettua

näen auringonkeltaisen

ruokohelpin lehdissä.

Muistan

viimeisenä Sinä olet seisova multien päällä.

Pirjo

Viestin synty

Mitä ne ihmiset saivatkaan kokea!

Ei puuttunut elämästä hohtoa!

Lähtivät sen miehen matkaan

tietämättä minne.

Mutta oli kai luvassa uutta, toimintaa.

Kiersivät miehen mukana maata.

Näkivät ennennäkemättömiä, ihmeitä.

Kuulivat ennenkuulemattomia,

salaisuuksia.

Saivat kansanjoukot liikkeelle.

Herättivät innostusta.

Haaveilivat jo hyvistä asemista,

johtopaikoista.

Vaikka puhui se mies muustakin.

Nöyryydestä, luopumisesta,

posken kääntämisestä, rististä.

Ei kuunneltu, kuka nyt niistä.

Nousua vain. Myötätuulta.

Kunnes

ristin perjantai

ja kaikki lopussa.

Haaveiden haaksirikko,

henkilökohtainen romahdus.

Kenellekään ei mitään,

vain tyhjyys, kirous ja kuolema.

Entä sitten?

Täytyi olla muutakin,

täytyi tulla käänne.

Sillä

miten meillä muuten olisi

Matteus, Markus, Luukas ja

Johannes?

Miten Paavalin kirjeet,

apostolien teot,

Ilmestyskirja ja muut?

Ei kai pelkästä rististä,

kuolemasta, tappiosta

tyhjyydestä

syntynyt niin paljon

rohkeutta, muutosta, toivoa, iloa,

kuolemaan asti kestävää uskoa?

Täytyi olla muutakin.

Ylösnousemus!

Siitä syntyi viesti.

Pirjo

Luomisen aamu

Kuinka kaunis

on täytynyt olla

luomisen aamun,

kun tämäkin –

miljardien vuosien jälkeinen,

mykistää!

Kuinka kaunis

sinun täytyy olla,

Jumala?

Pirjo

Kevät soi minussa.

Se virittää säveliään sydänalassa,

kutittaa varpaissa,

tuoksuu nenässä,

maistuu kielellä.

Ja jossakin syvällä

on

suuri ikävä.

Linkki runotorstaihin.

Pirjo

Iloista ylösnousemuksen juhlaa!

Pirjo

Hiljaisia asetelmia Vilnassa

Ensimmäinen taulu: Still Leben mit Citronen,

hiljaista elämää sitruunoiden kanssa,

sitruuna-asetelma.

Toinen taulu: Ristiinnaulitun pää, kasvot,

kuva pienessä koossa, liikkumaton.

Kärsimys täyttää koko salin!

Kolmas taulu: Kristus haudassa,

kuollut, lähes alaston Kristus

kalpea ja kylmä, sinertävä,

kuollut, kuollut, kuollut!

Hiljainen elämä

kulkee minussa katuja pitkin.

Neljäs taulu: todellinen paikka,

KGB-museon vankila, helvetti.

Vankilan seinät, sellit,

kidutuskammiot,

ulkoilukarsinat,

teloitushuoneet

saavat voimaan pahoin.

Kärsimys täyttää koko salin!

Hiljainen elämä

kulkee minussa katuja pitkin…

hiljainen elämä

kulkee minussa katuja pitkin.

Kuka lyhentäisi ajan?

Pirjo