Pieninä palasina elämä -

pitkin katuja.

Katujen lapset

ilman ruokaa, ilman vaatetta,

ilman kotia, ilman syliä.

 

Lapset eivät kuulu kaduille,

he kuuluvat meille.

Jeesus, armahda minua, meitä!

 

Luen Sanastasi:

Nouse, kohota valitushuuto yöllä,

kun alkavat yövartiot.

Anna sydämesi vuotaa kuin vesi

Herran kasvojen edessä.

Kohota kätesi häntä kohden

pienten lastesi elämän puolesta,

kun he nääntyvät nälkään

kaikkien katujen kulmissa. (Val.v.2:19)

 

Tässä ovat tyhjät käteni ja kova sydämeni.

Mitä voin tehdä?

Jumala, mitä Sinä voit tehdä?

 

Katson kuvaasi lehdestä, langanlaihaa olemustasi

kadun lapsi, minunkin lapseni.

Silmiesi toivottomuus poraa reikiä sydämeeni.

Haparoin sanoja puolestasi,

samalla sydämeni kallio järisee.

Liian monta kuolemaa, turhaa kärsimystä,

elämästä pois pakenemista liimahöyryihin

tai mihin vain selviytyäkseen, unohtaakseen.

 

Kaukainen etäkosketukseni ei sinua lämmitä,

ylisuuri annos ruokaa minun lautasellani

ei sinua ruoki eikä ravitse.

Huoneitteni vapaat tilat eivät yllä sinun suojaksesi.

Jumala, armahda minua, meitä!

 

Voin antaa avustuksen yhdistykselle,

joka auttaa sinua, teitä monia.

Sen kautta saat ruokaa henkesi pitimiksi,

katupartiot etsivät sinua viemäreiden kosteudesta

ja kellareiden pimennosta.

He kuljettavat sinut päiväkeskukseen tai turvataloon,

pois palelemasta, pois pimeästä

ja pahimmasta pakkasesta.

 

Saat viikkokylvetyksen ja päällesi puhtaat,

lahjoituksena saamasi vaatteet,

lämmittävät villasukat ja kengät.

Lisäksi sinulle kerrotaan, että

on Jumala, joka on rakastanut

ja edelleen jaksaa rakastaa

koko tätä kurjaa maailmaa.

 

Kiitän Jumalaa kaikista, jotka auttavat:

päiväkeskuksista, turvakodeista,

autonkuljettajista ja lahjoitusten antajista.

Olen mukana auttamassa, olenhan?

Vai olenko?

 

Mikä riittäisi poistamaan hätäsi

tai edes lieventämään sitä?

Miten minä voisin ottaa sinut pois kaduilta,

roskiksista, kaatopaikoilta, kylmiltä kujilta?

Miten me voisimme ottaa teidät kaikki

kodittomat ja alaikäiset pois palelemasta?

 

En saa rauhaa ryysyiseltä olemukseltasi,

pieni heiveröinen, kovakasvoinen poika

ja liian varhain aikuistumaan joutunut tyttö,

joka et ole itse pyytänyt tulla tänne

kodeista ja rakkaudesta köyhään maailmaan.

 

Et kuitenkaan ole vahingossa etkä turhaan syntynyt.

Sinunkin päiväsi olivat määrätyt ja kirjoitetut

kaikki taivaan kirjaan ennen kuin

ainoakaan niistä oli tullut. (Ps. 139:16).

 

Mietin syntymääsi, elämääsi, kuolemaasi.

Kyyneleeni kastelevat kuvasi

enkä saa silmiäni irti sinusta.

Huokaan puolestasi,

kunnes syvältä sisimmästäni kuulen sanat:

”Kaiken, mitä olette tehneet yhdelle näistä

vähimmistä  veljistäni,

sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40).

 

Pieni apu yhdelle

ei olekaan sama kuin ei mitään!

Minun katulapseni! Lapsemme!

Kohotan käteni yön vartiohetkinä

pienten lasteni puolesta,

kun he nääntyvät nälkään

kaikkien katujen kulmissa.

 

Virpi Tammelin, 2003